Sinun ruokakauppasi Ylläsjärvellä. Teimme Eelin kaupalle uuden logon, lehti- ja infonäyttömainokset ja verkkosivut
Eelin Kauppa on Ylläsjärven suosituin kohtauspaikka, missä normaali ostosten ohessa jäädään aika useasti tuttujen kyläläisten kanssa suusta kiinni.
K-Market Eelin Kauppa kantaa pitkää historiaa Ylläsjärven omana kauppana. Nykyisin kaupan omistaa Anita Ylläsjärvi. Kauppa on tehnyt paljon asiakasystävällisiä muutoksia Anitan johdolla ja tähän muutoksiin tuli myös asiakasystävälliset verkkosivut.
Verkkosivut suunniteltiin selkeiksi, perinteisiksi ja informatiivisiksi. Yleisesti kauppojen sivustoilta haetaan aukioloaikoja ensisijaisesti, jonka vuoksi tehtiinkin selväksi, että aukiolopäivitykset pidetään aina ajan hermolla.
Verkkosivuille luotiin kaksi versiota – kesä ja talvi. Kesällä nähdään enemmän kesäisiä ja ajankohtaisia värejä sivustolla, kun taas talvella palataan kauniiseen sinivalkoiseen maisemaan.
Tutustu Ylläsjärven kohtauspaikkaan, K-Market Eelin Kauppaan!
Lisäksi teimme videotuotantoa, jossa kylän koululaiset tulivat koristelemaan kaupan joulua varten. Katsasta video yllä!
Pidätämme oikeudet sisällöllisiin muutoksiin.
Louru Oy
Suomalaista työtä. Aina tavoitettavissasi.
Taatusti laadukasta kotimaista palvelua. Jopa palvelimemme sijaitsevat Suomessa.
Me ollaan hereillä ja valppaina kun käsky käy! Meillä on pienen firman soljuva ja mukautuva ketteryys.